Pässi viedään talon pihaan, tienvarteen isketään "Pässivaara" -kyltti ja pässin ruokkimiseksi viskellään matkan varrelle oljensilppua ts. "rehutetaan".
Tuoreen isän kuuluu ottaa onnittelijat asiallisesti vastaan tarjoten tietysti miestä väkevämpää. Vauvaonni on näin talossa ja koko kylässä turvattu jatkossakin.
Perinnettä on toteutettu jo vuosikymmenten ajan ja tietysti matkalle on riittänyt monenlaisia sattumuksia. Joskus on pässi jäänyt viemättä, kun ei ole muistettu, kenelle se jäi viimeksi. Onpa jokunen pässi kokenut palamiskuolemankin. Salaisuudeksi ei jäänyt myöskään se, että erään talvivauvan jäljiltä haravoitiin tienvarsia roskista vielä toukokuussakin, vasta kun sitkeimmät lumikinokset sulivat.
Rehuttaminen ja pässinvienti ovat miehinen perinne, jossa naisväellä ei ole sijaa. Joitakin vuosia sitten Enäjärven Martat elvyttivät rotinaperinteen.Vauvan syntymä tuo taloon suuren makoisan rinkelipullan, rotinarinkelin. Näillä kahdella tavalla halutaan uusi kyläläinen toivottaa tervetulleeksi ja toivottaa perheelle onnea.